Ikuinen jännittäjä vai rokkistara?

Joka kerran kun vedän kenkiä jalkaan pukkarissa se iskee, pieni tunne alavatsaan. Alkaa jännittää.

Tuleeko ketään?

Tykkääkö ne tunnista?

Onko niillä kivaa?

Tuleeko ne uudestaan?

Meneekö kaikki oikein?

Saankohan mikin toimimaan?

Muistanko oman koreografian?

Olen ohjannut tanssia 15-vuotiaasta ja jumppia 16-vuotiaasta. Ja tästä huolimatta ihan joka ikinen tunti saa veren kiertämään piirun verran lujempaa ja perhoset liihottelemaan vatsanpohjassa. Olen kouluttautunut useamman vuoden edestä erilaisilla kursseilla ja tehnyt ohjauksia välillä 10 viikkotunnin vauhtia. Keskimäärin minulla on ollut neljä omaa ohjattavaa tuntia viikossa koko urani ajan. Yhteenlaskettuna olen ehtinyt ohjata siis 52 (viikkoa) x 16 (vuotta) x 4 (tuntia viikossa) = 3328 tuntia. Ja edelleen paniikki nostaa päätään.

Omat vuonna 2005 New Yorkista ostetut Capezion tanssisneakerit ja muuta hyödyllistä tuntikamaa
(c) Taina Arjanmaa

Pääsenköhän koskaan jännityksestä eroon? En ehkä edes halua, koska se pieni kihelmöinti ennen tuntia nostattaa homman vauhtiin ja tulille ja tunnista tulee hyvä. Jos en jännittäisi, uhkaisi tunnista tulla energiatasoltaan maanantai aamun kahvitaukoa vastaava "ilotulitus". Jännittäminen myös nostaa keskittymisen eri tasolle.

Monesti kuulee, että hyvä ohjaaja on kuin rokkistara joka rautaisen liikunnallisen ammattitaidon lisäksi villitsee yleisönsä ja viihdyttää heitä tunnin ajan. Kyllähän tunneilla kuulee usein mikillä varustetun ohjaajan laulunlahjoja esiteltävän. Itsekin myönnän joskus rääkäisseeni tutun kertosäkeen ihan huomaamatta ilmoille kesken tiukimman kyykkysarjan. Hykertely on ollut käsinkosketeltavaa :)

Kurkistus Leidiläisten pukkariin, kenkiä piisaa!
(c) Taina Arjanmaa

Itse taidan rokkistaran sijasta sijoittua stand-up koomikoiden sarjaan. Olen onnekseni varustettu käsittämättömän surkealla huumorintajulla. Mutta kun hiki puskee silmiin ja pitäisi vielä yltää siihen yhteen vatsarutistukseen on minun kuivista kuivin läppäni ehkä juuri se mitä tuo puristus vaatii toteutuakseen. Ainakin tuntuu tunneilta lähtevän iloisia naamoja ja se on tämän homman suola. Ilo tehdä sellaista työtä jolla on tuollainen vaikutus ihmisiin!

-Taina A