Voihan flunssa

Niin, nyt on se aika vuodesta kun Facebook alkaa täyttyä flunssapäivityksistä: yksi toisensa jälkeen tiputaan terveiden rivistä, kun kaktukset valtaa kurkut.

Ne hyökkää niin salakavalasti, ne kaktukset meinaan. Ihan viattomasti aamulla heräät, nielaset. Vihlaisu on viiltävä, mutta siinä aamupöpperössä pystyt vielä kieltäytymään uskomasta. Viimeistään hampaidenpesun yhteydessä on pakko todeta, että jokainen nielaisu sattuu korvissa asti. Kaktuksen piikit ne siellä kurkussa majailee.

Kaktuksen pahin vihollinen. Kampaajani tarjoili tätä ja kuuma vettä, ja voi veljet kun toimi. Kaikki muut tämän kikan varmaan jo tiesikin... No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan! (c) Suvi 

Kaktukset ei tule koskaan yksin. Niiden paras kaveri tuntuu olevan Ehtymätön Luonnonvara, tunnetaan myös nimellä Räkä. Räkä on ärsyttävä vieras, se antaa odotuttaa itseään. Aina se kuitenkin tulee, ja sen odottaminen raaaaaaaastaa hermoa. Tuliaisena on koko kämpän valtaavat nenäliinatollot ja rohtunut nenänalunen.

Asearsenaali. Ei lopu ihan heti kesken. (c) Suvi 

Kolmas, sattunainen kumppani, on ehkä se kaikkein ärsyttävin: Yskä. Toisin kuin Räkä, Yskä yllättää aina! Ja just silloin kun ei saisi, eli kesken lauseen, juuri nukkumaan mennessä tai hiljaisessa elokuvateatterissa.

Kolmen kopla on jokaisen liikkujan pahin vihollinen. Juuri kun on saanut hyvän putken reeneihin, ruokavaliot kohdilleen ja hyvän "flown", tulee flunssa ja romuttaa kaiken... Tai siltä se tuntuu, sillä saahan uuden putken aina uudestaan aloitettua (jepjep, tiedän, helpommin sanottu kuin tehty).

Sitten kun mikään muu ei enää auta! (c) Suvi 

Meille jumppaohjaajille tämä joka syksyinen vitsaus tuo vielä uuden ikävän lisäpulman: "Milloin olen niin kipeä, etten voi mennä ohjaamaan tuntiani?" Vastaus ei ole ihan helppo... Jokainen meistä tietää kuinka hankalaa voi olla saada sijaista, joten sitä tulee helposti mentyä vaikka pää kainalossa ohjaamaan, sillä tunnin peruminen on TODELLA karmiva vaihtoehto. Tunnin vaihtaminen toiseksi ei myöskään vaihtoehtona ole mieluisa, asiakkaille ei vaan millään halua tuottaa pettymystä. Itseäni niin korpesi, kun jouduin tällä viikolla soittamaan Leidiin ja kertomaan sairastumisestani. Eniten harmitti itseni kannalta, kun olin tunnin ohjaamista odottanut innolla jo monta päivää... (Tällä hekellä mulla ei ole omaa tuntia, siksipä nuo sijaistukset on henkireikä.) Onneksi puhelimeen vastasi Petra, ja tiesin, että homma hoituu... Meillä Leidissä onneksi työnantaja hoitaa sijaiset sairastapauksissa. Olisi ihan hirveää alkaa itse järjestellä töitään sairaana.

Flunssa-aallon hyökätessä sijaispalapeli ei ole ihan helppo hallittava. Yleensä useampi ohjaaja sairastuu lähes samaan aikaan, ja nekin, jotka jäljelle jäävät, kuormittuvat hyvin nopeasti. Ei riitä, että sijaisohjaaja saadaan sairastuneen tilalle, vaan on myös mietittävä, miten tämän sijaisen viikkoa voidaan helpottaa. Puhumattakaan siitä, että löydetään ns. oikeanlainen ohjaaja esimerkiksi jollekin lisenssitunnille. Huhhuh!
Onni on kuitenkin mahtavat ohjaajakollegat, jotka auttavat, jokainen kykyjensä mukaan. Uskomattomia venymisiä olen näinä 10+ vuotena nähnyt, ja tehnyt itsekin :-)

Voikaa hyvin, ja pysykää terveinä <3
T. Suvi H.

Hyvinvointia syksyyn!

Klikkaa kuva suuremmaksi ja lue lisää! 

I don’t run. And if you ever see me run, you should start running too. Because something is probably chasing me.

“Juokseminen ei oo mun juttu.”

“Mä vihaan juoksemista.”
“Mennään vaan lenkille, kunhan ei juosta.”

Kaikki edellä mainitut lauseet on varmasti joskus tullut meikäläisen suusta ulos.
Aikoinaan en pystynyt juoksemaan edes lyhtypylväiden väliä, sittemmin on vain laiskuus vaivannut. 

Pari kesää sitten harrastin juoksua paljonkin ja löysin hetkellisesti ilon lajiin. Talvi tappoi juoksuinnon ja sitten se jäi kokonaan.

Likkojen Lenkin olen juossut nyt neljä (vai onko niitä jo viisi?) kertaa, peräkkäisinä vuosina. Aina lenkin jälkeen päätän aloittaa aktiivisen juoksentelun, mutta koskaan sitä ihmettä ei ole tapahtunut. ..paitsi tänä kesänä.

Palataan tämän vuoden huhtikuuhun. Olin pitkään suunnitellut lenkkeilyn aloittamista ja lähdinkin ensimmäiselle juoksulenkille Kauppiin. Lenkkiseurani oli juoksennellut läpi talven, joten vauhti oli reipas (ainakin minulle). Niinhän siinä kävi, että kolmisen kilometriä minä jaksoin, hädin tuskin. Kyllä nolotti. Ja ärsytti! Kaupista siirryin kaupunkiin bussilla, mutta oli niin kelju olo että raivolla juoksin vielä kaupungista kotiin (kolmisen kilometriä sekin matka).

Tämän pohjanoteeraus-lenkin jälkeen aloitin kevyemmät lenkit omaan tahtiin. Juoksentelin muutaman lenkin rauhalliseen tahtiin ja pikkuhiljaa otin mukaan pitempiä pätkiä. Toukokuun lopussa odotti jälleen Likkojen Lenkki, jonne olin kaverini kanssa suuntaamassa. Lenkin pituus oli 8,5km ja juostiin se läpi suhteellisen rauhallisesti, osittain ruuhkaisen reitin takia, osittain siksi että epäilimme jaksamistamme. 8,5km taittui aikaan 1h 10min. Lenkin jälkeen innostus juoksemiseen pysyi yllä ehkä viikon.

Kuva: pasi.hakala@studiovarjo.fi

Kesäkuun lopussa vastasin kuitenkin kysymykseen ”Haluutko lähtee mun kanssa Midnight Runiin?” nanosekunnin miettimisen jälkeen ”No joo!” (Parilla lasillisella viiniä oli ehkä osuutta asiaan.)

Midnight Run, elokuun viimeisenä päivänä Helsingissä. Matka 10km. Jaiks!
Tavoiteajaksi laitoimme 60min-64:59min ja päätimme aloittaa harjoittelun heti ”Onhan tässä kaks kuukautta aikaa!”

Lopulta harjoitteluni jäi kuitenkin melko vähäiseksi. Liian lyhyitä lenkkejä, liian vähän.
Kun elokuun viimeinen päivä sitten koitti, ei enää auttanut vaan se oli menoa!

Hienosti oli porukkaa juoksemassa! (c) Mona Skarp

Ensimmäiset pari kilometriä kulki kuin siivillä. Oli jopa liiankin helppoa.Kolmen kilometrin kohdalla alkoi askel painaa ja kaikki mahdollinen tökkimään. Kaverillani tämä hetki meni ohi, minulla ei. Taisin neljän kilometrin kohdalla parahtaa että ”Mä en juokse enää koskaan!!”

Vielä viiden kilometrin kohdilla meillä on kaverini kanssa sama väliaika, eli sinne asti sinnittelin. Lopulta päätin suosiolla hidastaa vauhtia noin kuuden kilometrin kohdalla, koska olotila alkoi olla aivan kamala. Sisulla etenin kuitenkin kilometri kerrallaan ja yhdeksännen kilometrin kohdalla alkoi jo helpotus hiipimään takaraivoon. Viimeiset ylämäet olivat yhtä tuskaa, mutta se fiilis kun tajuat, että maaliin on enää muutama metri: priceless! Kaikki kurjuus katosi mielestä hetkessä ja jäljelle jäi vain tyytyväinen ja onnellinen olo.

Kirmasin maaliviivan yli aikaan 1h 8min 59sek, enkä voisi olla tyytyväisempi! Vaikka ylitin tavoiteaikani neljällä minuutilla, olen silti hirveän ylpeä itsestäni etten luovuttanut, koska kaukana se ei ollut! (Kaverini aika: 1h 4min 54sek, eli täysin tavoitteessa ;) Jes!)

”Mä en juokse enää koskaan!!” –huudon uhallakin sanon nyt: ensi vuonna uudestaan!

Vähän tais tyttöjä jännittää ennen starttia. (c) Heidi

- Mona

Jumppabileet!

Ne on ne sähköjänisten kokoontumisajot, ne jumppabileet, eli 'konvensöni' tai sitten tuttavallisemmin ihan jumppatapahtuma. Tapahtuma, jossa erilaisiin ryhmäliikuntoihin hurahtaneet tai niitä työkseen harjoittavat kokoontuvat. Taphtumia on monenlaisia, pieniä ja suuria, kotikaupungissa, isolla kirkolla ja vaikka ulkomailla asti. Tällä kertaa kerron miten minun osaltani sujui Helsinki Workout.

(c) Taina Arjanmaa

Etukäteen, noin pari kuukautta etukäteen, otan yhteyttä homman järjestäjään ja tahdon vinkua omaa blogiani varten lippua arvottavaksi. Sovitaan, että kirjoittelen tapahtumasta ennakkoon ja saan arpoa tästä kiitokseksi yhdelle lukijalle kahden päivän "hupirannekkeen". Hyvävelihengessä saan myös itselleni rannekkeen. Maksettavaksi jää enää matkat, hotelli ja sijaiset omille tunneille. Äärimmäisen halpaa siis ;) Vaan mikä hupi olisi ilmaista?

(c) Taina Arjanmaa

Kun tapahtuma on kohdilla starttaamme matkaan PT-kollegan kanssa. Noudan hänet Valkeakoskelta kyytiin ja tiputan samalla kahvakuulia lainaan muutaman kymmenen kilon edestä. Matkalla ehditään vaihtaa kuulumiset ja rätkättää isot naurut monellekin asialle. Saavumme paikanpäälle nippa nappa ajoissa ja hotelliin checkaamisen jälkeen täyttä hanaa metrolla pelipaikalle Kaapelitehtaalle.

(c) Taina Arjanmaa

Ensimmäinen treeni: etsi sisäänkäynti ilman opasteita... Toinen treeni: koita päästä sisään asiallisesti oikealta puolelta tiskiä kun hämmentyneet kanssajumppaajat tulevat sisään rakennuksen uumenista väärältä puolelta tiskiä... Kolmas treeni: vedä happea ja käy keräämässä itsellesi pump-setti koska tunti alkaa NYT.

Tunnin jälkeen olikin sitten muutama hetki tutustua koko miljööseen, tavata miljoona ihanaa tuttua, hypistellä jumppatrikoita, tehdä lehtitilaus ja niin edelleen. Ja sitten epätoivoista suihkutilojen etsintää. Ei löydetty, joten vessassa vaihtoon jumppavermeet ja BodyCombat tunnille mars mars. Perjantai oli niinkin lyhyt, että tuon tunnin jälkeen matka suuntasi hotellille suihkuun, syömään ja tutimaan.

(c) Taina Arjanmaa

Lauantai aamuna kolottaa, mutta aamiaispöydässä on liian paljon valittavaa että kaikkea ehtisi koittaa. Matkakaveria harmittaa, kun hänen otettuaan miniwienerin aamiaisen jälkkäriksi oli paikalle tuotu myös kanelipullia! En ole silmät sirrissä edes nähnyt mitään pullia, vääryys!!!

Lauantaina tunnen kuinka betonilattia tärisee basson voimasta, käyn ihailemassa BodyCombattia kolmen kröhöm... noh kiinteän herrasmiehen esittämänä (:D) ja osallistun vähintään kuudelle tunnille. Muutamia mainitakseni BodyVive, Gymstick muscle, Functionality 2.0, Naisten itsepuolustus ja Bootcamp. Joogaakin oli ohjelmassa, mutta ohjaaja on sairastunut ja ketään ei olla saatu tilalle.

(c) Taina Arjanmaa

Mietin miksi jokaisen tunnin nimi pitää olla englanniksi? Sittemmin hirnun ääneen ajatukselle RuumisPumppaus ja KuntosaliTikku lihas -tunneista. Teen tämän Functionality 2.0 tunnin aikana ja tuttu kouluttaja toteaa tunnin jälkeen että taisi Arjanmaata hieman väsyttää kun ei ihan kulkenut muu kuin lattialla kippurassa nauraminen. Noh, mikäs siinä, menkööt! Tapa se on tuokin jäädä ohjaajan mieleen parin sadan jumppaajan joukosta ;)

(c) Taina Arjanmaa

Jumppabileet on hoidossa ja joukkohurmos saavutettu. On ihan sika kivaa olla välillä ohjattavana, tunnilla ihan pihalla, eikä mistään vastuussa. Ihan vaan jumppaajana muiden joukossa. Lihaksetkin on ihan erilailla kipeät tuon jälkeen.

-Taina A.

Ei tunnu missään!

Osalle meistä ryhmäliikuntatunneilta saatava mielihyvä on vertaansa vailla, eikä yksinäinen lenkki tai puurtaminen kuntosalilla vaan korvaa millään ryhmäliikuntatunnilta saatavaa kunnon energialatausta.

”Kolmella alas, yhdellä ylös.”

Liikkeet ja välineet ovat tuttuakin tutumpia. Jopa niin tuttuja, että vatsalihasrutistuksissa ajatukset karkailevat kauas kuin poutapilvet: "yksi... ehdinkö seuraavaan bussiin... kaksi... mitä pitää ostaa ruokakaupasta... kolme... muistinko sammuttaa kahvinkeittimen..."

Onko kroppasi jo tottunut tuttuun treeniin?

Jos haluat edelleen treenistäsi tehot irti, mutta kroppasi on jo rutinoitunut tuttuihin kuvioihin, kokeile seuraavia vinkkejä.

Käytä korkeuseroja

Älä päästä liikettä kutistumaan, vaan liiku koko tunnin ajan reippaasti isoin liikkein. Kuvittele kirjapino pääsi päälle ja kokeile tehdä painonsiirtoa koko ajan samalla korkeudella askeltaen. Kokeile sen jälkeen, miltä tuntuu tehdä sama liike käymällä keskellä kunnolla alhaalla ja ojentamalla lantio kunnolla reisien ja pakaroiden voimalla. 

Vastusta painovoimaa

Korosta jarruttelevaa vaihetta lihaskuntoliikkeissä. Jarruttava vaihe ei ole lepoa vaan lihastyötä - tunne se. Viivyttele siinä kohdassa, jossa lihas joutuu eniten töihin. Kokeile tätä vaikkapa perinteisessä selinmakuulta tehtävässä penkkipunnerruksessa. Monella lihas joutuu eniten töihin noin puolessa välissä, kun lasket painot alas kohti rintaa.

Mielikuvien voima on mittaamaton

Ajattele työskentelevää lihasta. Tiivistä vatsalihasrutistuksissa koko paketti kasaan, mieti vatsasta lähtevää voimaa. Kokeile tätä myös hauiskäännössä. Nosta ensin käsipaino ylös. Kokeile samaa siten, että kuvittelet käsipainon painavan monta tonnia.

Kokeile voimiasi

Käytätkö aina kahden kilon käsipainoja? Teetkö etunojapunnerrukset aina polvet maassa? Haasta itsesi - vaikka vain parilla toistolla.

Syö tarpeeksi

Syö ja juo hyvin. Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin veltto treeni vajailla energiavarastoilla.

Tunnista rajasi

Jatka muutama toisto vielä senkin jälkeen, kun ensimmäistä kertaa mietit, ettet enää jaksa. Saat huomata, että pystyt siihen. Tiedä kuitenkin, kun kehosi ja kykysi rajat tulevat vastaan. Kunnioita niitä. 

Ei tunnu missään?

Tartu hetkeen! Älä turhaudu, jos liike ”ei tunnu missään”. Kaikilla jumppatuntien liikkeillä ei pyritä lihaksen hapottamiseen tai sykkeennostoon. Yhtä tärkeitä ovat myös tasapaino, koordinaatio, liikkuvuus ja hauskanpito. Nauti siitä, mihin kaikkeen kehosi pystyy, tunnet liikkeet ja tiedät mitä tapahtuu seuraavaksi!

- Eeva

Takaisin arkeen

Ah, olipa ihana kesäloma! Hellettä riitti, samoin kaikkea huippumukavaa tekemistä! Ihania reissuja, rentoilua, kahvittelua, ulkona syömistä, viinilasillisia helteessä...

Kesäloma oli ja meni. Innokkaasti takaisin arkeen? Vaiko ahdistuksella syksyä kohti? No, itselle ehdottomasti tuo ensimmäinen. Lomalla oli ihanaa, mutta neljän viikon jälkeen sitä palaa jo innokkaasti takaisin arkeen ja rutiineihin.

Pieni ryhtiliikekin tulee lähes itsestään. Arki, liikunta, syöminen, kaikki palailee takaisin omille paikoilleen. Eipä sillä, ettei sitä herkuttelisi, söisi ulkona, kahvittelisi ja muutaman lasillisen maistelisi näin syksynkin mittaan! Ehdottomasti! Kuitenkin pieni parannus kesäloman jälkeiseen rentouteen on ihan paikallaan.

Olen kyllä aivan täysillä kesäihminen, mutta on syksykin mukavaa aikaa. Ihanaa kirpsakkuutta ja kynttilöitä. Kesän jälkeen sitä on taas omanlaista virtaa ja enerigaa. Ja taas toisaalta sitä antaa itsellensä vapaapäivinä luvan olla, lueskella, makoilla sohvalla. Hellepäivinä kun on pakko tehdä jotain, eihän sitä voi sisällä maata!

Syksy alkaa myös Leidissä huomenna maanantaina kun siirrymme uuteen aikatauluun. Uusia jumppia, uudet kujeet! Ostin pientä päivitystä jumppavaatevalikoimaankin. Kyllä nyt kelpaa syyskautta aloitella. Tervetuloa kaikki mukaan!

Ennen syksyyn siirtymistä jaan teille vielä kesälomani mahtavimman valokuvan. Tämä on vähän kuin lehtien Paras kesäkuva -kilpailu, hih...Tässä siis minun. Kerroin jo aikaisemmin ainakin ratsastavani sekä vesijuoksevani lomallani. Tulipahan sitä sitten niiden lisäksi vaelleltua Sveitsissä Alpeilla. Aika mahtavaa!

"Kurikat kannolla"(c) Petra Kurikka

 Kesästä jäi upeita muistoja, nyt tervetuloa syksy ja ihana arki!

Petra