Sivut

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Tanssia tanssiharkoissa

... Ja kahvia! Missä Leidi, siellä kahvikuppi. Elämme kofeiinilla.

Taina A. ja elämän eliksiiriä ennen harkkoja.
(c) Suvi


Jo lähes perinteiseksi muodostunut Mansen Muscle & Fitness Show on ovella. Ja jo neljännen kerran Leidin tanssiryhmä esiintyy "väliaikanumerona". Musta on niin hauska aina kertoa, että ollaan Väliaikanumero. Vähän niin kuin jääkiekkomatseissa se jäädyttäjäkone on. Ei liikaa paineita katsokaas, hih! Mut me hoidetaan hommamme silti hyvin ammattimaisesti, ihan niin kuin se jäädyttäjäkoneen ajajakin.

Kyllä, olen katsonut liikaa nyrkkeilyä.
(c) Suvi


Asia etenee joka kerta lähes identtisesti:
Joskus heinäkuun lopulla tulee Anulta viesti, että olis taas tapahtuma johon voitais mennä. Ketkä tulee mukaan?
Ekat harkat sovitaan parin viikon päähän, Onhan tässä aikaa -periaatteella.
Ekoissa harkoissa ruvetaan miettimään, millaisia tansseja esitykseen otetaan. Niitä kun on hyvä olla useampi eri tyylinen, niin yleisön kuin itsemme viihtyvyyden vuoksi. Samassa yhteydessä myös pohditaan, voidaanko käyttää jotain osiota viime vuodelta...
Sitten mietitään, että kukas ihme ne koreografiat tekis: Onko kellään mitää hyvää valmiina?
Ei ollut, eikä vanhojakaan viitsinyt enää tänä vuonna käyttää, joten "yllättävästi" löysin taas itseni suunnittelemasta kahta koregrafiaa neljästä. (Miten mä aina päädyn tähän tilanteeseen? ;-))
Tanssipätkien valmistuttua reenataan ja reenataan. Hitaasti ja hartaudella tankataan, niin kahvia kun askeliakin. Jakaudutaan pienryhmiin ja taas tankataan ja tankataan: 1 ja 2 ja 3 ja 4, eiku, miten voi olla niin vaikeeta, näytäs ny viä, miten ne laskut menee, entajuuuuuuuu, onks käsi nyrkissä vai ei, onko sormet yhdessä vai ei, missä peukalo? 

Anu ei ota itseään liian vakavasti.
(c) Suvi

Esiintyminen ja siihen valmistautuminen on meille harrastus, eli ihan hyväntekeväisyyspohjalta mennään. Mutta kun jostain tykkää, niin sitä tykkää tehdäkin. Ja hyvässä seurassa on ihmisen hyvä olla.

Jeeeeee, me lennetäääääään.
(c) Suvi

Ou jee! Sanna, Henriikka, Ira ja Anu
(c) Suvi

Täytyy näköjään hioo vielä. "Ihan" ei mee kädet samaan suuntaan.
(c) Suvi

Kaisa O-K keskittyy oleelliseen: johonkin mitä löytyy lattialta, villakoiraan?
(c) Suvi

Välillä joku menee myös putkeen :-)
(c) Suvi


Joka vuosi me aloitetaan hyvissä ajoin. Ja joka vuosi meille tulee kiire. Mutta joka vuosi ollaan myös tosi tyytyväisiä Shown jälkeen - MIELETÖNTÄ!!! Yhdessä tekeminen ja onnistuminen on.

Esitys kahden vuoden takaa.
(c) Suvi


Tulkaahan kannustamaan meitä ja muita Ravintola Hulluun Poroon lauantaina 7.9.

Terkuin,
Suvi H.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti