Leidit Lontoossa - junior edition

Pääsiäisen aikaan ei lauantaina Leidissä poljettu spinningiä. Tämä johtui siitä, että molemmat spindeohjaajat rellestivät Lontoossa!

Viime talvena päätimme Sannan kanssa suht extempore, että pääsiäisenä lennetään Londoniin. Täytyihän extra-vapaat nyt jotenkin hyödyntää!

Leidit ovat ennenkin reissanneet Lontoossa porukalla ja haluttiin Sannan kanssa jatkaa tätä perinnettä.

Leidit ovat tunnetusti myös jämähtäneet Lontooseen lentojen takia vuonna 2010 ja vahingossa jatkettiin Sannan kanssa sitäkin perinnettä...

Antaa kuvien kertoa:

Kotona eräs oli näköjään sitä mieltä, että hän tulee mukaan... (c) Mona

Pääsimme kuitenkin matkaan ilman koiraa. Näin kauniina valkeni ensimmäinen päivä Lontoossa! (c) Mona

(c) Mona

Paikasta toiseen pääsi näppärästi kävellen ja samalla sai bongailla nähtävyyksiä. (c) Mona

But first, let me take a selfie! (c) Mona

Kaupoissa tehtiin tuhojamme. Pankkitili kiittää! (c) Mona

Green Park (c) Mona

Tässä taidettiin talsia Hyde Parkin ohi. Paljon oli Parkkeja! (c) Mona

Muistelokävelyllä. (c) Mona

Benihän se siellä! (c) Mona

Perinteinen puhelinkoppikuva! (c) Mona

...let me take another selfie! (c) Mona

Ja kyllähän me herkuteltiin! (c) Mona

Viimeisenä päivänä tekstiilikaksoset hyökkäsivät jälleen. (c) Mona

Tässä oltiin lentokenttäbussilla matkalla Standstedille ja luultiin, että muutaman tunnin päästä ollaan Suomessa... (c) Mona

...mutta eihän se sitten mennytkään ihan niinkuin elokuvissa. Tässä ollaan sitten Heathrowlla, 1400e köyhempänä (ei menny kaikki rahat cosmoihin, kalliit viimehetken lentoliput vei summasta osansa). 8h odottelu kentällä. Note to self: älä myöhästy lennolta!! (c) Mona

Plehat päähän ettei paniikki-itkusta turvonneet silmät näy, viel yks selfie, hyvää seuraa ja viintä -> kyllä se siitä! (c) Mona

Häshtäg onneksi meillä on toisemme, Häshtäg onneksi me ei oltu tällä reissulla yksin. (c) Mona

Aivan ihana reissu siis takana! Kommelluksilta ei vältytty (minkä taisivat kaikki jo etukäteen arvata, ei meitä ehkä turhaan kutsuta kauhukakaroiksi...), mutta asenne ratkaisee! Lontoo on ihana, Sanna on ihana ja koti/arkikin tuntui taas melko ihanalta, ainakin maanantai-tiistai välisenä yönä ;)

- Maailmanmatkaaja, Mona

Treenaan ihan vaan (teko)läpällä

Monet ovat häkeltyneet kuullessaan sydänseikkailuistani, eivätkä kaikki oikein tiedä, miten asiaan suhtautuisivat. Avoimuuttani kehutaan, ja rohkeaksikin minua kutsutaan. Lähipiiriäni välillä jopa huolestuttaa se, miten rennosti olen pystynyt asiaan suhtautumaan. En ole aivan varma, mistä asenteeni kumpuaa, mutta minä en ole suostunut valittamaan kohtalostani. Näillä nyt mennään, mitä on. Kliseistä, mutta totta.

Kyse ei ole siitä, ettenkö ottaisi tilannettani vakavasti. Kyllä minä ymmärrän, etten voi elää (tai treenata) samoilla odotuksilla kuin täysin tervesydäminen ihminen, mutta elän niin normaalisti, kuin voin. Tarkkailen jatkuvasti kehoni signaaleja ja elän sen mukaan. (Jokaisen ihmisen) perustarpeet, kuten hyvät yöunet ja terveellinen ruokavalio, ovat minulle nyt entistäkin tärkeämpiä, sillä huomaan herkästi pienetkin vaihtelut voinnissani. Jos nukun huonosti, en taatusti jaksa lähteä lenkille, enkä silloin myöskään lähde. Aktiivisena pysyminen on tärkeää, mutta kehon turha rääkkääminen ei kuulu sydänleikkauksesta toipumiseen.

Olen kuitenkin salibandyuralta ja tanssitreeneistä jo nuorena oppinut, että pieni kehon rääkkääminen tekee vain hyvää, heh. Treenaaminen ja urheilumeininki on selkäytimessä, ja siksi on ollut helppo lähteä leikkauksen jälkeen uuteen nousuun kuntoilussa. Aina ei ole helppoa, mutta tiedän jo aika hyvin, miten kunto kohoaa erilaisten treenien myötä. Osaan antaa itselleni sopivassa suhteessa piiskaa ja armoa, niin että yleiskunto hiljalleen kohoaa.

Iloisesti lenkkeilen myös kesämökin ympäristössä. (c) Riikka Rekola

Peruskuntoa lähdettiin aluksi hakemaan ihan sieltä liikuntakyvyn perusasioiden kautta. Projekti alkoi sairaalassa 50 metrin kävelylenkeistä, ja siitä on edetty askel kerrallaan pidempiin lenkkeihin. Nyt pystyn jo tekemään sellaisia peruskuntolenkkejä, jotka sopisivat kenelle tahansa, eli esimerkiksi 1 – 1,5 tunnin mittaisia reippaita kävelylenkkejä vaikkapa Kaupin kuntopoluilla.

Jo pari kuukautta olen pystynyt treenaamaan monipuolisemminkin, ja kunto kestää hyvin pieniä sykepiikkejä. Niitä olen lähtenyt hakemaan mm. omilta suosikkitunneiltani Leidistä, kuten Show Off -tanssitunnilta. Tanssin pyörteissä unohdan treenaavani, joten rankempikin koreografia tulee puskettua läpi. Toki minun pitää välillä lintsata, sillä tuollaiset tunnit, joissa kaikkia raajoja heilutellaan armottomasti samanaikaisesti, ovat älyttömän rankkoja. Jos siis olet ihmetellyt jumppasalin nurkassa lepuuttavaa hahmoa, niin se olen ehkä ollut minä, antamassa armoa tahdistimelleni. 

Kohta kyykkäillään taas entiseen malliin! (c) Riikka Rekola

Mikä tahansa jumppa tietenkin käy peruskuntoiluun, koska kaiken voi tehdä oman kunnon mukaan. Olenkin käynyt esimerkiksi muokkauksessa, mikä on hyvä kokonaisvaltainen treeni mutta helppo soveltaa omille voimavaroille.

Lopulta innostuin myös pilates- ja bodybalance –tunneista. Olen suorastaan vähän hurahtanut. Niillä en tavoittele (enkä voisi saavuttaakaan) aerobista peruskuntoa, sitä joudun etsimään sitkeästi mm. sieltä Kaupin lenkkipoluilta. Mutta ah, body & mind -tunnit ovat aivan parhaita hyvän olon treenejä tällaiselle toipilaalle. Ihanat, rentouttavat, rauhalliset tunnit, joissa saa fiilistellä rauhassa, miltä tässä remontoidussa kropassa nyt oikein tuntuu. Milloin jaksaa jo pinnistää, milloin taas haluaa ottaa rauhallisemmin.

Päivä kerrallaan kunto kohoaa ja tavoite onkin päästä niin hyvään yleiskuntoon, kuin tahdistimeni ja tekoläppäni kanssa on tarpeen, mahdollista ja soveliasta. Olen älyttömän onnekas, että olen toipunut niin upeasti isosta leikkauksesta, ja älyttömän kiitollinen siitä. Mutta nopea toipuminen on jatkumoa sille, että kunto oli teräksinen myös ennen leikkausta. Juuri sen vuoksi tiedänkin, että yleiskunnon ylläpitäminen on tärkeää myös tulevaisuudessa.

- Riikka

(c) Riikka Rekola

Timantinkovaa läppää (eräässä) leidissä

Minua ei tänä talvena nähty Leidin vastaanottotiskin takana, ja se johtui hurjan pitkästä, peräti neljän kuukauden sairauslomasta. Nyt olen hiljalleen palaillut töihin, ja niimpä palaan tänne blogosfääriinkin. Mona kirjoitteli aiemmin kilppariongelmistaan tänne, ja itselläni olisi nyt myös tarina jaettavana liittyen omaan terveydentilaani.

Tarina on pitkä, ja varsin hurjakin. Tarinaan sisältyy sokea silmä, avosydänleikkaus ja sydämentahdistin. (Kuten sanoin, hurjaa.) MUTTA, kerrottakoon heti tähän alkuun, että toipumisprosessi on ollut erittäin onnistunut ja nykyinen vointini siis suorastaan mainio. Jos tarinani lukeminen hengästyttää, pidä mielessä, että lopussa palataan kyllä hyväsydämisiin tunnelmiin. :-)

Tarina alkaa lähes 30 vuoden takaa. Minulla on nimittäin tuolloin todettu synnynnäinen sydänvika: bikuspinen aorttaläppä. Sen tarkemmin tuota nyt selittämättä, kerrottakoon, että keskimääräistä huonommat varaosat siis meikäläisen sydämessä. Lapsena jo kerrottiin, että jossain vaiheessa elämääni sitä joudutaan hyvin todennäköisesti korjaamaan leikkauksella. Kyseinen sydänvika on melko yleinen, ja tarvittavat korjausleikkaukset suoritetaan yleisimmin vasta eläkeiässä.

Sydänvikaa on tarkkailtu kontrollikäynneillä koko elämäni ajan 1-2 vuoden välein, mutta ensimmäiset 28 vuotta kontrollikäynnit olivat hyvin rutiininomaisia. ”Ei mitään erityisiä muutoksia” lienee yleisin saamani lausunto. Kunnes, sitten viime elokuussa lääkäri sanoikin, että ”nyt näyttää kyllä poikkeukselliselle”. Tässä vaiheessa ei vielä todettu mitään erityisen hälyttävää, mutta seuraava kontrolli lisätutkimuksineen määrättiin reilun puolen vuoden päähän.

Mutta sinne astihan en koskaan päässyt, sillä marraskuussa olinkin jo leikkauspöydällä.

(Joo, tässä vaiheessa tarina muuttuu jännittäväksi.)

Marraskuisena iltana olen palaamassa lenkiltä kotiin, kun oikeasta silmästäni lähtee näkö, täysin yllättäen, vain sekunneissa. Sanon miehelleni, että ”ompas kummallista, mä en nyt nää oikealla silmällä mitään!” Sen verran omituista, että lähdemme päivystykseen, missä silmälääkäri toteaa silmässä keskusvaltimotukoksen. On nopeasti pääteltävissä, että tukoksen on aiheuttanut todennäköisesti tuo kehno aorttaläppäni.

Tuolta päivystyksestä, oikea silmä sokeana minä jään muutaman viikon jännittävälle retkelle TAYSiin. Ensimmäisinä päivinä tutkitaan, ja melko nopeasti tulee päätös: aorttaläppä korjattava kiireellisesti leikkauksella. Kuudentena aamuna TAYSissä minut siirretään leikkaussaliin. Avosydänleikkauksessa aorttaläppäni (tai sanotaanko näin, että se, mitä siitä oli jäljellä…) vaihdettiin mekaaniseen, timantinkovasta keraamimateriaalista valmistettuun tekoläppään.

Leikkaus sujui oikein hyvin, mutta vielä yksi bonusjännäri minulla oli luvassa. Läppä oli nyt toimiva ja paikallaan, ja aloin muutoin toipua nopeasti, mutta sydämeni sinusrytmi ei palautunut. Sitä odoteltiin kymmenen päivää, mutta rytmi ei palautunut normaaliksi, vaan minulle asennettiin lopulta kaiken lisäksi pysyvä sydämentahdistin.

Sydämiä on niin monenlaisia!

Ai että mitä? Niin, että minulla on nyt yksi sokea silmä, tekoläppä sekä sydämentahdistin!

Isoista operaatioista huolimatta - tai juurikin niiden ansiosta - voin jatkaa elämääni normaaliin tapaan. Olen taas hyvävointinen, sama iloinen leidi kuin ennenkin. Koska en itse pidä erityisen pitkistä blogiteksteistä, annan teille nyt hieman taukoa, mutta kerron myöhemmin lisää toipumisestani sekä erityisesti toipilaana treenaamisesta. Onhan minua Leidillä jo nähtykin erinäisten lajien kimpussa rehkimässä.

Terkuin,

entistäkin tahdikkaampaa asiakaspalvelua Leidin vastaanotossa tarjoava, vaikkakin puolisokea, timantinkova leidi,

Riikka

Naama on sentään vanha tuttu, vaikka sisuskalut menivät uusiksi. (c) Riikka

Sijaistamisen riemut

Olen ollut Leidissä jumppia ohjaamassa parisen vuotta, joista viimeisen puolisen vuotta sijaisen roolissa. Asiakkaat ovat jo tuttuja, mutta nyt varsinkin kun käynnit Leidissä ovat vähentyneet radikaalisti, näkyy joka kerralla ihan uusiakin kasvoja.

Sijaisen rooli on aikalailla erilainen kuin viikottaista tuntia pitävän ohjaajan. Tunti tulee omien muiden treenien ja ohjausten päälle, sijaistamaan soitetaan usein nopealla aikataululla ja tärkeimpänä asiana sijaistus jännittää ihan hullun lailla.

Miksi sijaista sitten jännittää? On yksi homma tulla pitämään omaa tuntiaan hyvin valmistautuneena, tuttujen tuntilaisten eteen. Sekin jännittää toisinaan. Mutta kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa menet pitämään maailmankuulun luennoitsijan luentoa päivän varoitusajalla aiheesta jonka kyllä tiedät, mutta luennolle jota ajattelit itse mennä kuuntelemaan. Kutitteleeko jo vatsanpohjassa? Niinpä niin, tilanne on vähän samanlainen.

Tiedät että osa tuntilaisista pettyy, kun paikalla ei olekaan odotettu tuttu ohjaaja. Tiedät että toisia harmittaa, kun tunnilla ei välttämättä tehdä sitä samaa mitä tutun ohjaajan kanssa. Vaikka vetäisin konseptituntia kuten Bodypump, teen kuitenkin jotain hieman toisin kuin tunnin vakituinen ohjaaja.

Näissä tilanteissa tuntilaisten on hyvä muistaa hymyillä rohkaisevasti sijaiselle. Ota homma vaihtelevan treenin kannalta, joka on kehittävämpää kuin samana toistuva sykli. Monet maksavat maltaita vaihtelun saamisesta erilaisten kurssien muodossa, ja sinulle tilaisuus tarjoutuu yllättäen keskellä arkea! Jos sijainen munaa, ole armollinen. Naura virheille hänen kanssaan, älä hänelle. Muista, että valmistautumisaika on voinut olla yllättävän lyhyt. Sijainen tekee taatusti parhaansa!

Mitäs nappulaa piti painaa että rokki soi?

-Taina A.

Uutena Leidissä

Aloitin uutena työntekijänä työt Leidissä viime toukokuun lopulla 2013, kun valmistuin Varalan Urheiluopistolta. Olin jonkin aikaa jo haaveillut pääseväni johonkin liikuntakeskukseen töihin ja ohjailemaan mahdollisimman paljon. Aluksi minulle luvattiin vaan vastaanottohommia, mutta melko pian aloin saada sijaisuuksia ja kohta mulla olikin omia tunteja.

Leidi työpaikkana vaikutti heti kivalta paikalta ja ”kodikkaalta” jonne oli mukava tulla aloittamaan päiväänsä. Leidissä myös huomasi ystävällisen ilmapiirin sekä työntekijöiden että asiakkaidenkin välillä. Paljon vastaanottohommia tekevänä sain myös hyvän tilaisuuden tehdä tuttavuutta asiakkaiden kanssa ja heitä oli helppo lähestyä myös ohjattavilla tunneilla myöhemmin.

Työntekijöiden kanssa tultiin aikalailla heti juttuun ja samanlaista hurttia huumoria löytyy näiltä leideiltä! Vaikka olin uusi ja välillä hieman pihalla (välillä edelleen :D) niin koskaan kukaan ei katsonut sua nenänvartta pitkin vaan heti autettiin, neuvottiin ja väännettiin rautalangasta ;) Näihin leideihin oli helppo tutustua ja uusia ihania ystävyyssuhteita on syntynyt.

Näin jälkikäteen miettiessä mitä on nähnyt muita liikuntakeskuksia (isompia) niin ei sieltä saa tätä samanlaista hyvää fiilistä mitä Leidissä olen saanut. Tai tällainen omakohtainen kokemus mulla ainakin on. Isommissa keskuksissa tuntuu että hukun paljouteen ja olen vain yksi muurahainen muiden joukossa. Leidistä löytyy kaikki, ainakin mulle tarvittava ja uskallat lähestyä ihmisiä, voit heittää läppää, nauraa ja sut otetaan yksilönä vastaan. Tätä mä arvostan äärettömän paljon!

Kiitos rakkaat Leidin työntekijät ja Leidin asiakkaat kun olette ottaneet mut hyvällä vastaan! Tää menee työpaikkana ykköseksi <3

Nättejä koipia <3 (c) Sanna Heikkinen

KIITOS NAM!

#jumppapeppujenkokoontumisajot Tampereella?

Viimeksi kun pääsin blogimme kirjoittajavuoroon, hehkutin Nike Blastia. Tukholman Nike Blastissa pääsimme Monan ja Anun kanssa kokemaan maailmanluokan jumppatapahtuman, jossa ei oltu säästelty minkään suhteen. Nyt kuukautta myöhemmin haluan hehkuttaa Turun NRJ Workoutia.

Aamun ekat kyykyt.

Tapahtuma oli huomattavasti vaatimattomampi, mutta tunnelmassa päästiin hyvinkin samoihin sfääreihin siinä kohtaa, kun lavalla alkoi Rähinä Treeni. Treenissä oli lavalla samaan aikaan käynnissä livekeikka sekä ryhmäliikuntatunnin ohjaus. Come on, mikä konsepti! Toimi kuin kahvi aamulla.

Rähinä Treeniä rytmitti Elastinen, Uniikki ja Brädi. 

Alkuvuoden mielettömien jumppawowjihaa- hetkien jälkeen on  mielessä vain pyörinyt ajatus, että voisiko Tampere joskus emännöidä jotain vastaavaa tapahtumaa. Ymmärrän, että pienestä pitäisi aloittaa. Mutta ensimmäiset askeleet voisi ottaa Leidissä? Mona ja allekirjoittanut olemme ainakin uhonneet, että meidän tuleva konseptitunti  "Ohjaaja is the DJ" (työnimi)  toteutuu.

Tuleeko teillä mieleen jotain hulluja ideoita, joita voisi kokeilla perinteisten tuntien mausteena? Ja kuinka moni teistä lähtisi Tampereen #jumppapeppujenkokoontumisajoihin, jos sellaiset järkättäisiin?

Terveisin Koutsi Rantane

Miksi treenata LESMILLS BODYBALANCE-tunnilla?

Kun kaipaa kehonhuoltoa, otsaa kiristää, jäseniä kolottaa ja tarvitsee jotakin rauhallista kiireen keskelle, kannattaa valita BodyBalance-tunti.

Alaspäin katsova koira tai kulmanoja, rakkaalla monta nimeä.

BodyBalance yhdistää tai chita, joogaa, pilatesta, rentoutusta ja meditaatiota. Se on yksi LesMillsin konseptitunneista, jotka on kehitetty turvallisiksi ja tehokkaiksi ryhmäliikuntatunneiksi.

Tunti etenee kappale ja harjoitus kerrallaan. Ekalla kerralla ei välttämättä saa kaikkea iloa irti harjoituksesta, mutta toisella kerralla jo sitäkin paremmin. Samaa ohjelmaa treenataan kolmen kuukauden ajan, joten oman kehityksen huomaa varmasti. Ohjelmasta toiseen toistuvat samat liikkeet eri variaatioin; jotain tuttua, mutta kuitenkin uutta!

Aurinkosoturi

BodyBalance-harjoitus kehittää tasapainoa, liikkuvuutta, koordinaatiota, oman kehon tuntemusta sekä keskivartalon lihasvoimaa. Tunnin lopuksi on rentoutus, joka auttaa saamaan kaiken hyödyn irti treenistä. Sekä keho että mieli virkistyvät. Minulle on kerrottu, että BB on parantanut yöunta, ja monen kohdalla erilaiset kiristykset esimerkiksi selässä ovat hellittäneet. Itselleni tunti toimii sekä kehon että mielen huoltona, ja tunnen oloni vetreämmäksi nyt, kun olen säännöllisesti ohjannut BodyBalance-tuntia.

Voit lukea lisää BB:sta englanniksi ja suomeksi.

Treenataan paljain varpain; kynnet tietty sävy sävyyn ;)

Miksi Sinä treenaat BodyBalancea?

Nähdään tunnilla!

- Henriikka <3

Näin se käy - spinning-tunnin suunnittelu meinaan!

Jokainen ohjaaja suunnittelee tuntinsa omalla tavallaan, mutta näin se käy meikäläiseltä.

Ensimmäisenä päätän biisit, joita jauhetaan seuraavat kaksi kuukautta. Tällä kertaa olisi tehnyt mieli lätkäistä Armin van Buurenin uusin levy soittimeen ja polkea sen tahdissa koko 45 minuuttia. Kuusituntisten keikkojen jälkeen ei ilmeisesti kannata alkaa väsäilemään uusia jumppaohjelmia ihan heti…

Tämä vai tuo, vai olisko tää sittenki parempi?! Oho, 45min saisi kestää, nyt kestona 1h53min... (c) Mona Skarp

Musiikki on tärkeimmässä osassa tuntia, ainakin spinningissä. Oma tuntini on räväkkä intervallitreeni, joten musiikin on oltava energistä ja voimakasta jotta se potkii eteenpäin. Yleensä tuntini koostuvatkin konemusiikista ja raskaammasta rokista, maustettuna jollain hömppäbiiseillä.

Kun biisit on päätetty (lopulta iskee aina valinnanvaikeus - liian paljon hyvää musiikkia!), täytyy ohjelma jaotella osiin. Leidin spinning-tunti koostuu kolmesta treeniosiosta, joiden välissä palautellaan. Itse olen pitänyt kiinni kaavasta: yhdessä osassa kaksi treenibiisiä, kahdessa osassa kolme. Lisäksi on tietysti lämmittely, jäähdyttely ja venyttely.

Muutama versio mistä valita. "Tässä on paras alku. Mut tässä on hauskimmat sanat! Mut tää taas on sopivan pituinen..." (c) Mona Skarp

Kun ohjelma on osissa, täytyy päättää ne erilaiset kidutuskeinot. Otetaanko tähän ohjelmaan jäädytykset, jumpsit vai kiihdytykset? Perus hölkät, tasamaat ja mäet löytyvät jokaisesta ohjelmasta. Jäädytykset on meitsin ehdoton lemppari ja sen onkin varmasti monet huomanneet ;) Tähän ohjelmaan päätin kokeilla Nike Blastista mieleen jäänyttä juttua. Nikessä poljimme yhdellä tunnilla 12 minuutin mäen seisaallaan. Kuulosti hullulta, kun ohjaaja kertoi mitä tapahtuu! Ajattelin mielessäni että "ei tule kesää..." Kuinkas kävikään? Parin ensimmäisen minuutin jälkeen syke ei enää noussut, vaan tasoittui. Jalat tottuivat nopeasti rasitukseen, eikä koko setti tuntunut yhtään niin pahalta. 12 minuuttia meni nopeasti ja euforinen fiilis saapui luokseni, vähän niin kuin juoksulenkillä käy! Tätä testaamme siis nyt uudessa ohjelmassani! ...toki vain kuuden minuutin biisillä, näin aluksi ;) 

Nike Blast 2014, day 1! Viisi tuntia spinningiä takana. (c) Mona Skarp

Spinningiä epäillään usein tylsäksi treenimuodoksi, mutta täytyy kyllä olla eri mieltä! "Siinähän vaan poljetaan sitä pyörää?" Niin poljetaankin, mutta poljetaanko ylhäällä vai alhaalla? Edessä vai takana? Otteella yksi, kaksi vai kolme? Jäädytelläänkö? Kiihdytelläänkö? Tehdäänkö jumpseja? Tehdäänkö painonsiirtoja? Poljetaanko isoilla vai vähän pienemmillä vastuksilla? Ei niin tylsää sittenkään! Ja tunnin suunnitteluunkin saa aikaa kulumaan, jos haluaa.

Valmis ohjelma muokkaantuu lopulliseksi versioksi yleensä parin ensimmäisen tunnin aikana, kun huomaa mahdolliset puutteet. Spinning on mielestäni selkeästi hauskin ja toisaalta myös haastavin tunti suunnitella! Pienillä muutoksilla kun saa niin paljon aikaan.

Vihdoinkin valmis! (c) Mona Skarp

Lauantain spindessä uusi ohjelma 8.3. alkaen, tervetuloa!

-Mona

Reilua peliä

Sosiaalisessa mediassa on tällä viikolla kovasti puhuttu ohjaajien oloista. Helsingin Sanomat julkaisi maanantaina artikkelin, jossa kerrottiin kuntosalien villeistä työoloista.(Artikkelin voit lukea täältä).

Liikunta-alalla ei ole TESiä. Alalla pelisäännöt ovat lain sanelemia. Kuitenkin valitettavasti näistä lakisääteisistäkin asioista yritetään luistaa. En lähde sen enempää ruotimaan, missä tai mitenkä, koska en ole itse tämän hetkiseen tilanteeseen edes perehtynyt. Ala on kuitenkin osittain hyvinkin villiä ja työolot sekä -sopimukset varmasti mitä moninaisempia.

Leidin taustalla on kuitenkin nämä asiat. Leidi on alunperin saanut perustamissysäyksensä siitä, että ohjaajat halusivat taistella juurikin näitä epäkohtia vastaan. Oikeuteen se vei, mutta onneksi taisteltiin. Se taistelu voitettiin. Eikä Leidiä välttämättä edes olisi ilman tätä taistelua!

Helsingin sanomien näkökulma nosti mielestäni asian tiimoilta hyvän pointin esille: Vaadi reilua jumppaa.

Tällä kirjoituksella haluan kertoa, että Leidissä asiat ovat reilun pelin mukaisia. Joku ehti jo sosiaalisessa meidassa tätäkin kritisoida, kuinka omistajat heti lähtevät huutelemaan, että meillä kyllä tehdään kaikki lain mukaan. No, itse kirjoitan tätä ihan työntekijän näkökulmasta.

Lomakorvaukset, sairaslomapalkat ja sunnuntaikorvaukset maksetaan. Sunnuntaisin tai sairastuessa korvauksen saa koko tuntipalkasta, eikä palkkaa ole fiksailtu erinäisiin osiin. Ohjaajan sairastuessa Leidi hoitaa sijaiset, eikä täällä missään tapauksessa kannusteta (saatika pakoteta!) ketään sairaana töihin.

Haluan nostaa kovasti hattua Anulle, joka Leidin toimintaa pyörittää. Pienenä keskuksena suurien joukossa ei ole aina helppoa, mutta näistä asioista meillä ei säästetä!

Omaan työpaikkaansa, esimieheensä sekä työkavereihinsa enemmän kuin tyytyväinen,

Petra

Let's Zumba!

Sannan Zumba viikonloppu!


Päivä 1

 “Big smile!” ”Clap your hands!” ”Let’s zumba!” Näitä kajahti moneen otteeseen päivän aikana kun räjäytimme käyntiin Zumba basic1- ensimmäisen koulutuspäivän Master Class-tunnilla jonka superhyvä kouluttajamme ohjasi. Koulutus tapahtui Espoon Tapiolassa.

Pärjäisikö näillä yhden päivän ainaki? (Kuvasta puuttuu muutama eväs vielä) (c) Sanna Heikkinen

 Master Class tunnin jälkeen jatkoimme Merenguen ja Salsan parissa ja teimme useita erilaisia ja hauskoja harjoitteita. Välillä tuntui että olimme vain bailamaassa huippujen lattaribiisien tahtiin, eikä kouluttautumassa.

Porukka ei ollut minulle entuudestaan yhtään tuttu, mutta nopeasti siinä rentoutui ja uskalsi ottaa kontaktia eri ihmisten kanssa. Ensimmäinen päivä siis kulki melko nopeasti, koska energiaa riitti ja hauskaakin oli!

käsiksi materiaaleihin! (c) Sanna Heikkinen

 Illalla rentoutuessa oli onnellinen, mutta väsynyt olo!

 Päivä 2.

 Päivä 2 lähti reippaasti käyntiin Cumbian tahdissa jonka jälkeen siirryimme heti Reggaetoniin, vaikka minua vaivannut flunssa hieman verottikin oloani. Musiikki vei minut niin mennessään ettei tullut edes mieleen himmailla. Välillä pidimme taukoja ja puhuimme siitä miten Zumba-tuntia lähdetään rakentamaan ja mitä asioita pitää ottaa huomioon. Jouduimme itsekin myös estradille, mutta huumorilla selvittiin siitäkin!

Pääsimme loppupäivästä paljon tekemään itse ja muistuttelemaan mieleen opittuja asioita. Vaikka pääkoppa ei kaikkea jaksanut flunssan huuruissa vastaanottaa niin tehtävistä selvittiin ja muiden tsemppaus antoi voimaa!

Loppupäivästä rakensimme pienryhmissä omat koreografiat ja esitimme ne toisillemme ja voi sitä kannustushuutamisen ja nauramisen paljoutta! Päivä olikin jo pulkassa.

 Viimeinkin kauan haaveilemani Zumba-koulutus takana ja hirrrrveellä draivilla ja innolla odottamassa jo milloin pääsen suunnittelemaan omaa tuntia ja tärkeintä, milloin pääsee ohjaamaan!?!

 Saanko esitellä, your new Zumba-instructor Sanna Heikkinen! <3

Zumba-vaatteiden kirjo ihastutti! Tällainen tarttu omaan kouraan. (c) Sanna Heikkinen

Lavalla nähdään…;)

Nike Blast 2014- #jumppapeppujenkokoontumisajot

Moniin harrastuksiin liittyy niin sanottuja pyhiinvaelluskohteita, joihin eniten hurahtaneet matkaavat vaikka merien yli. Meille jumppapeppuille se on perinteisesti Nike Blast. 2014 tapahtuma järjestettiin viime vuoden tapaan Tukholman Globenissa. Tapahtuma oli jälleen menestys, ja järjestelyiltä vieläkin onnistuneempi kuin aiemmin.

Viikonlopun aikana kuplahallissa oli tarjolla kymmeniä huippuohjaajien tunteja. Tarjolla oli kaikkea mahdollista ryhmäliikuntaa hikirääkeistä harmonisiin body&mind- tunteihin.

Viime vuoden tapaan tiivistän raporttini kuviin ja niistä välittyviin tunnelmiin.

Leidin crew minä, Anu ja Mona.

Koomisin tuntinimike taisi olla Work BitchKun koutsi käskee, komennettavat tottelee. You gotta work bitch ;)

Päälavan tunnelmia.

Sunnuntailta tunnelmia spinningbileistä. Mä taisin vähän rakastua uuteen lajiin, kiitos Mona!

Kiitos ihanasta reissusta Anulle ja Monalle. Tästä on mukava lähteä äärimmilleen inspiroituneena jumppailemaan vuotta 2014! Toivottavasti Blastin anti välittyy myös teille jumppaajille tuntiemme kautta.

Miksi treenata LES MILLS BODYSTEP -tunnilla?

Siksi että siinä tulee hiki!

LesMills Bodystep -tunti on intensiivinen intervallitreeni, tiukkaa menoa 55 minuuttia, josta askellusta 45 min.

Mielenkiintoisempaa kuin lenkkeily.

Vauhdikas koreografia, mukaansatempaava musiikki ja tsemppaava ohjaaja saavat treenaajat ylittämään itsensä – minäkin kävisin, jollen jo ohjaisi ;)

Kunto kasvaa.

No taatusti! Myös lihaskunto, sillä askelluksen lomassa on lihaskunto-osuuksia.

Koordinaatio kehittyy.

Step-lauta asettaa omat haasteensa, tempo vaihtelee; lisäksi ohjaaja ohjaa peilikuvana, kuten muillakin Les Mills -konseptitunneilla.

Ottaa joitakin tunteja ennen kuin Bodystepistä pääsee jyvälle, mutta lupaan, että kaikki sekoilu on vaivan arvoista. :) Ohjelma pysyy samana kolme kuukautta, joten aikaa oppimiseen on enemmän kuin tarpeeksi. Samat tutut liikkeet ja askeleet löytyvät jokaisesta ohjelmasta, eri variaatioina tosin.

Lue lisää ja lyhemmin suomeksi Leidin sivuilta!

Huhhei mitä hikeä ja ah euforiaa! Bodystep-mallina Krista.

Miksi Sinä käyt Bodystepissä?

Tossut jalkaan ja steppaa itsesi tainnoksiin! Nähdään tunnilla!

- Henriikka

Kilpirauhasen vajaatoiminta, treenaaminen ja ohjaaminen

Olen sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa reilut pari vuotta. Lääkityksen sain 1,5 vuotta sitten.

Kilpparin vajaatoiminta on aika "uusi juttu" Suomessa, joten lääkärit eivät välttämättä aina tiedä, miten reagoida mihinkin. Olen kuullut myös sanottavan, että kilpirauhasen vajaatoiminta ei ole sairaus laisinkaan, se on vaan laiskojen ihmisten tekosyy esim. lihavuudelle. Minulle tarjottiin esimerkiksi ensin masennuslääkkeitä, kun kerroin oireeni. Osasin onneksi itse vaatia verikokeita ja vajaatoiminnan testausta, kiitos kaverini.

Lääkityksen kanssa on säädetty nyt koko tämä aika, kun lääkkeitä olen syönyt. Lääkityksen aloittamisen jälkeen oloni parani hetkellisesti. Oireet kuitenkin palasivat, joten lääkitystä nostettiin pariinkin otteeseen. Vihdoin aloin tuntea oloni suht normaaliksi, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että arvot ovat menneet yli ja lääkitystä tulee laskea. Pieni epätoivo hiipi siinä vaiheessa mieleeni, "joudunko mä aina tuntemaan itseni näin sairaaksi?"

Viime kesänä vaihdoin lääkäriä. Verikokeiden jälkeen uusi lääkärini määräsi välittömästi suuremman lääkityksen ja ihmetteli, miksi ihmeessä lääkitystä oli edes vähennetty. Kävi ilmi, että edellinen lääkärini oli katsonut väärää arvoa...

Joka aamu noin 30min ennen ruokaa, loppuelämän ajan :) (c) Mona Skarp

Entäs sitten se liikunta, treenaaminen ja ohjaaminen?
Vajaatoimintaa sairastavilla voi olla monia (MONIA) oireita, riippuen aina ihmisestä. Minulla selkeimmät olivat väsymys, voimattomuus, palelu, ärsyyntyneisyys, painon selittämätön nousu ja kaikkein pahimpana ns. aivosumu. Vaikka aamulla nousi sängystä ja muka heräsi, en oikeastaan herännyt kunnolla koskaan. Ajatukset laahasivat jäljessä ja olo oli kertakaikkiaan hidas. Sanat eivät tahtoneet tulla suusta ulos ja mitään asioita en muistanut.

Jumppaa ohjatessa täytyy osata ennakoida ja muistettavaa on paljon. Mitäs sitten kun ennakointi puuttuu, kiitos jäljessä laahaavien ajatusten, sanat sekoittuvat mielessä tai eivät tule lainkaan suusta ulos? Monen monta kertaa jumppatunnin jälkeen olen istunut pukkarissa ja miettinyt, miten pystyn unohtamaan sanan reidet. REIDET? Tai että mitäs sitä tulikaan sanottua? Muistikuvat tunnista: 0. Kun vajaatoiminta oli pahimmillaan, suunnittelin jo ohjaamisen lopettamista.

Oma treenaaminen kärsi myös, painot eivät vaan nousseet lattialta. Siinä sitä sitten istuttiin jo suljetun Leidin lattialla ja itkettiin, että miksen mä vaan jaksa tätä hauiskääntöä edes kolmen kilon painolla?

Viime kesän jälkeen asiat tosiaan muuttuivat. Lääkitystä on nyt nostettu jo kaksi kertaa ja pikkuhiljaa oloni alkaa olla normaali. Välillä pysähdyn ihmettelemään pelkästään sitä oloa, että olen todella hereillä. Jumpassa sarjat ja liikkeet muistuvat mieleen ja salilla painot nousevat.

Taas kulkee! (c) Mona Skarp

Tiedän että kilpirauhasen vajaatoiminta on yleinen sairaus ja varmasti Leidistäkin löytyy asiakkaita, jotka kärsivät samasta vaivasta. Haluan tällä kirjoituksella sanoa, että tiedän tunteen.

Kuinka pahalta tuntuukaan, kun joku väittää ettei oma sairaus ole sairaus laisinkaan, vaan se onkin pelkkää laiskuutta? Kuinka yrität kaikkesi ja silti mikään ei suju? Kuinka missään ei ole enää mitään järkeä? Nukut, nukut ja nukut: väsyttää. Syöt terveellisesti ja urheilet: lihot. Puet lämpimästi päälle vaikka ulkona on +20 astetta: palelet. Kuinka sitä ajautuu miettimään, että oonko mää vaan hullu?

Jos apua ei löydy ensimmäiseltä lääkäriltä, vaihtakaa. Muistakaa kyseenalaistaa ja vaatia enemmän.

Tsemppiä ja iloa treeneihin!

-Mona