Timantinkovaa läppää (eräässä) leidissä

Minua ei tänä talvena nähty Leidin vastaanottotiskin takana, ja se johtui hurjan pitkästä, peräti neljän kuukauden sairauslomasta. Nyt olen hiljalleen palaillut töihin, ja niimpä palaan tänne blogosfääriinkin. Mona kirjoitteli aiemmin kilppariongelmistaan tänne, ja itselläni olisi nyt myös tarina jaettavana liittyen omaan terveydentilaani.

Tarina on pitkä, ja varsin hurjakin. Tarinaan sisältyy sokea silmä, avosydänleikkaus ja sydämentahdistin. (Kuten sanoin, hurjaa.) MUTTA, kerrottakoon heti tähän alkuun, että toipumisprosessi on ollut erittäin onnistunut ja nykyinen vointini siis suorastaan mainio. Jos tarinani lukeminen hengästyttää, pidä mielessä, että lopussa palataan kyllä hyväsydämisiin tunnelmiin. :-)

Tarina alkaa lähes 30 vuoden takaa. Minulla on nimittäin tuolloin todettu synnynnäinen sydänvika: bikuspinen aorttaläppä. Sen tarkemmin tuota nyt selittämättä, kerrottakoon, että keskimääräistä huonommat varaosat siis meikäläisen sydämessä. Lapsena jo kerrottiin, että jossain vaiheessa elämääni sitä joudutaan hyvin todennäköisesti korjaamaan leikkauksella. Kyseinen sydänvika on melko yleinen, ja tarvittavat korjausleikkaukset suoritetaan yleisimmin vasta eläkeiässä.

Sydänvikaa on tarkkailtu kontrollikäynneillä koko elämäni ajan 1-2 vuoden välein, mutta ensimmäiset 28 vuotta kontrollikäynnit olivat hyvin rutiininomaisia. ”Ei mitään erityisiä muutoksia” lienee yleisin saamani lausunto. Kunnes, sitten viime elokuussa lääkäri sanoikin, että ”nyt näyttää kyllä poikkeukselliselle”. Tässä vaiheessa ei vielä todettu mitään erityisen hälyttävää, mutta seuraava kontrolli lisätutkimuksineen määrättiin reilun puolen vuoden päähän.

Mutta sinne astihan en koskaan päässyt, sillä marraskuussa olinkin jo leikkauspöydällä.

(Joo, tässä vaiheessa tarina muuttuu jännittäväksi.)

Marraskuisena iltana olen palaamassa lenkiltä kotiin, kun oikeasta silmästäni lähtee näkö, täysin yllättäen, vain sekunneissa. Sanon miehelleni, että ”ompas kummallista, mä en nyt nää oikealla silmällä mitään!” Sen verran omituista, että lähdemme päivystykseen, missä silmälääkäri toteaa silmässä keskusvaltimotukoksen. On nopeasti pääteltävissä, että tukoksen on aiheuttanut todennäköisesti tuo kehno aorttaläppäni.

Tuolta päivystyksestä, oikea silmä sokeana minä jään muutaman viikon jännittävälle retkelle TAYSiin. Ensimmäisinä päivinä tutkitaan, ja melko nopeasti tulee päätös: aorttaläppä korjattava kiireellisesti leikkauksella. Kuudentena aamuna TAYSissä minut siirretään leikkaussaliin. Avosydänleikkauksessa aorttaläppäni (tai sanotaanko näin, että se, mitä siitä oli jäljellä…) vaihdettiin mekaaniseen, timantinkovasta keraamimateriaalista valmistettuun tekoläppään.

Leikkaus sujui oikein hyvin, mutta vielä yksi bonusjännäri minulla oli luvassa. Läppä oli nyt toimiva ja paikallaan, ja aloin muutoin toipua nopeasti, mutta sydämeni sinusrytmi ei palautunut. Sitä odoteltiin kymmenen päivää, mutta rytmi ei palautunut normaaliksi, vaan minulle asennettiin lopulta kaiken lisäksi pysyvä sydämentahdistin.

Sydämiä on niin monenlaisia!

Ai että mitä? Niin, että minulla on nyt yksi sokea silmä, tekoläppä sekä sydämentahdistin!

Isoista operaatioista huolimatta - tai juurikin niiden ansiosta - voin jatkaa elämääni normaaliin tapaan. Olen taas hyvävointinen, sama iloinen leidi kuin ennenkin. Koska en itse pidä erityisen pitkistä blogiteksteistä, annan teille nyt hieman taukoa, mutta kerron myöhemmin lisää toipumisestani sekä erityisesti toipilaana treenaamisesta. Onhan minua Leidillä jo nähtykin erinäisten lajien kimpussa rehkimässä.

Terkuin,

entistäkin tahdikkaampaa asiakaspalvelua Leidin vastaanotossa tarjoava, vaikkakin puolisokea, timantinkova leidi,

Riikka