Ikuinen jännittäjä vai rokkistara?

Joka kerran kun vedän kenkiä jalkaan pukkarissa se iskee, pieni tunne alavatsaan. Alkaa jännittää.

Tuleeko ketään?

Tykkääkö ne tunnista?

Onko niillä kivaa?

Tuleeko ne uudestaan?

Meneekö kaikki oikein?

Saankohan mikin toimimaan?

Muistanko oman koreografian?

Olen ohjannut tanssia 15-vuotiaasta ja jumppia 16-vuotiaasta. Ja tästä huolimatta ihan joka ikinen tunti saa veren kiertämään piirun verran lujempaa ja perhoset liihottelemaan vatsanpohjassa. Olen kouluttautunut useamman vuoden edestä erilaisilla kursseilla ja tehnyt ohjauksia välillä 10 viikkotunnin vauhtia. Keskimäärin minulla on ollut neljä omaa ohjattavaa tuntia viikossa koko urani ajan. Yhteenlaskettuna olen ehtinyt ohjata siis 52 (viikkoa) x 16 (vuotta) x 4 (tuntia viikossa) = 3328 tuntia. Ja edelleen paniikki nostaa päätään.

Omat vuonna 2005 New Yorkista ostetut Capezion tanssisneakerit ja muuta hyödyllistä tuntikamaa
(c) Taina Arjanmaa

Pääsenköhän koskaan jännityksestä eroon? En ehkä edes halua, koska se pieni kihelmöinti ennen tuntia nostattaa homman vauhtiin ja tulille ja tunnista tulee hyvä. Jos en jännittäisi, uhkaisi tunnista tulla energiatasoltaan maanantai aamun kahvitaukoa vastaava "ilotulitus". Jännittäminen myös nostaa keskittymisen eri tasolle.

Monesti kuulee, että hyvä ohjaaja on kuin rokkistara joka rautaisen liikunnallisen ammattitaidon lisäksi villitsee yleisönsä ja viihdyttää heitä tunnin ajan. Kyllähän tunneilla kuulee usein mikillä varustetun ohjaajan laulunlahjoja esiteltävän. Itsekin myönnän joskus rääkäisseeni tutun kertosäkeen ihan huomaamatta ilmoille kesken tiukimman kyykkysarjan. Hykertely on ollut käsinkosketeltavaa :)

Kurkistus Leidiläisten pukkariin, kenkiä piisaa!
(c) Taina Arjanmaa

Itse taidan rokkistaran sijasta sijoittua stand-up koomikoiden sarjaan. Olen onnekseni varustettu käsittämättömän surkealla huumorintajulla. Mutta kun hiki puskee silmiin ja pitäisi vielä yltää siihen yhteen vatsarutistukseen on minun kuivista kuivin läppäni ehkä juuri se mitä tuo puristus vaatii toteutuakseen. Ainakin tuntuu tunneilta lähtevän iloisia naamoja ja se on tämän homman suola. Ilo tehdä sellaista työtä jolla on tuollainen vaikutus ihmisiin!

-Taina A

Huomio IE:n käyttäjät

Internet Explorer ja tämä blogi toimivat tällä hetkellä huonosti yhteen: kaikkiin kirjoituksiin ei pääse käsiksi. Sillä välin kun ongelmaa selvitetään, edelliset kirjoitukset näkyvissä näistä linkeistä:

http://liikuntakeskusleidi.blogspot.fi/2012/11/tyon-suola.html

http://liikuntakeskusleidi.blogspot.fi/2012/11/oletko-soittanut-teidan-nettituelle.html

http://liikuntakeskusleidi.blogspot.fi/2012/11/bailamama-vol-2.html

http://liikuntakeskusleidi.blogspot.fi/2012/11/venyy-venyy_8.html

http://liikuntakeskusleidi.blogspot.fi/2012/11/sama-kaava.html

http://liikuntakeskusleidi.blogspot.fi/2012/10/tervetuloa-leidien-ihmeelliseen.html

Työn suola

Välillä sitä miettii, mikä innostaa minua vuodesta toiseen tekemään tätä työtä. Pidän työstäni AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI (Niin paljon, että oli pakko laittaa isoilla kirjaimilla!), mutta oma kroppa ei ole aina samaa mieltä. Rasitusvammoja ja leikkauksia on mahtunut tähän 19 vuotta kestäneeseen ohjausuraani roppakaupalla.

Arvaatteko, mikä siis pitää minun motivaation korkealla vuodesta toiseen?

Ei, se ei ole halu käskeä sieltä lavalta muita huhkimaan (”Näyttäkääpä te, minä katselen”), vaikka eihän siinäkään mitään vikaa ole = ). Tai se, että saa katsella itseään peilistä päivästä toiseen (Juu, ei todellakaan..). Eikä edes se, että saa itse samalla treeniä (Vaikka se on kyllä tämän työn yksi plussapuoli!).

Tietysti tanssiminen ja jumppaaminen on minulle tärkeää ja saan siitä todella hyvät fiilikset, mutta se ei ole sekään! Yhtä hyvin voisin tanssia tai jumpata asiakkaana.



Ihanat naiset pikkujoulufiiliksissä (c) Petra Kurikka

Se, mikä pitää minut liikkeessä vuodesta toiseen olette TE. Kaikki ihanat työkaverit, joita parempia ei voi toivoa ja te ihanat asiakkaat! Se, että tunnilla on mielettömän leppoisa ilmapiiri. Se, että välillä taas on meininki katossa ja hirmuinen vauhti päällä. Se, että saa maanantaiaamuna asiakkaalta yllätyksenä muffinin. Se, että töihin on aina mahtavaa tulla, koska sieltä löytyy niin loistavia tyyppejä. Se, että voi höpötellä teidän kaikkien kanssa tiskillä niitä näitä.

Se on minun työni suola.

Petra




Oletko soittanut teidän nettituelle?

Täällä Leidissä sattuu kaikenlaista. Asiakkaan Spinning-kenkä voi jumittua jalkaan. Asiakaspukukaapin avain voi rikkoutua lukkoon, eikä kaappia luonnollisesti saada silloin auki, saatika asiakkaan tavaroita ulos. Kassanauha jää koneeseen jumiin. Alaoven summeri ei toimi. Netti ei toimi. Pankkikorttikone ei toimi, koska netti ei toimi. Ihan vain muutamia juttuja mainitakseni…

Se, joka nämä asiat ratkaisee, on yleensä kassan työntekijä. Kaikennäköistä tulee vastaan, eikä Leidiläiset ota asioita ongelmina vaan haasteina =) Tässä muutama kassaneidin vakiotyökalu, jolla hoitaa jo aika monta ongelmaa:

(c) Petra Kurikka

Arvaatko mikä työkalu liittyy mihinkin tapaukseen?

No, Spinning-kenkää yritettiin avata ruuvimeisselillä (ei toiminut), vasara ja ruuvimeisseli kuuluvat kaappitapaukseen (muuten toimi!), kassanauha on saatu toimimaan kynsiviilan avulla, summeria ei saatu toimimaan, mutta teipillähän ovi saatiin teipattua auki (Ihan itse keksin! Taloyhtiön edustaja ei tällaista innovatiivista ratkaisua edes tajunnut ehdottaa.), tämän päivän nettiongelman sekä pankkikorttikoneongelman hoiti jo näppärä aamukassa (Kiitos Arita ja Manisonin nettituki!).

Kerran tosiaan soittelin ristiin rastiin eri firmoja, kun ei ollut ihan varmaa mistä löytyisi apuja sillä kertaa toimimattomaan nettiongelmaan. Yhdestä firmasta pyydettiin ensin soittamaan oman yrityksen nettituelle. Hieman huvittuneena kerroin, että taidan itse olla se nettituki... (että onnea vain meille) Kaikkeen sitä joutuu, mutta naisenergialla joka asia on tähänkin asti hoidettu (ja hoidetaan)! Go Leidit!

Petra

Bailamama vol. 2

Herätyskello soi 5.30 aamulla ja nanosekunnin verran mietin mielessäni, olisiko mitään keinoa luikerrella tästä. Minä aamuntorkku olen lähdössä Helsinkiin, kahden päivän Bailamama jatkokoulutukseen.

Ei kun ylös, iso pannu kahvia porisemaan ja sen jälkeen nokka kohti Helsinkiä. Nappaan vielä Petran kyytiin, niin ready stedy go !

Pitkästä aikaa on ihana, aurinkoinen aamu, mikä sinänsä on harvinaista näin marraskuussa.

Mieliala alkaa kohoamaan ja Petran kanssa puhua pälpätämme koko matkan ja fiilistelemme tulevaa.

 Kurvaamme mun "punaisella paholaisella" muutaman ylimääräisen eksymiskiemuran jälkeen Herttoniemeen, Vauvaperheiden hyvinvointikeskukseen, jossa meitä on vastassa ihanat kouluttajamme Emilia ja Maija sekä kurssikaverit.

(c) Anu Mäkinen

Tällä kertaa meitä on koulutuksessa vain viisi ohjaajaa, ja tarkoitus olisi kahden seuraavan päivän aikana käydä läpi uudet Stars- nimellä kulkevat Bailamama- Women ja- Feelings ohjelmat.

Aloitimme Bailamamatunnit Leidissä syyskauden alussa, ensimmäisenä liikuntakeskuksena Tampereella. Ohjaajakoulutus tapahtuu kolmessa osassa, 9 kuukauden aikana, jonka jälkeen uusia ohjelmia käydään päivittämässä kahdesti vuodessa.

Bailamamatunnit on jaettu kahteen kokonaisuuteen: Women ja Feelings ja meillä Leidissä molemmat löytyvät lukkarista.

Bailamama on uusi, hauska ja kokonaisvaltainen terveysliikuntakonsepti, joista Women- tunti on tarkoitettu kaikille naisille ja Feelings- tunti raskaanaoleville ja synnytyksestä palautuville naisille.

Bailamama tunneilla nainen oppii tunnistamaan ja löytämään lantionpohjanlihaksensa, jotka vaikuttavat jokaisen naisen elämään kokonaisvaltaisesti. Tunneilla on hauskat ja helpot koreografiat, lihaskunto-osuus, jossa keskeisessä roolissa ovat lantionpohjalihasten treenaaminen sekä lopussa rentouttava liikkuvuusosio.

Tunnilla jokainen nainen saa olla nainen isolla N:llä. Yritämme Bailamama-ideologialla auttaa naisia saavuttamaan hyvän olon tunnetta ja onnellisuutta omasta kehosta sekä auttaa omien voimavarojen löytämisessä, kannustaa oman kehon kunnioittamiseen ja hetkessä elämiseen.

(c) Anu Mäkinen

Olen hurahtanut " Bailamamailuun" totaalisesti. On ollut ihana huomata, miten asiakkaat ovat viikko toisensa jälkeen tulleet tunnille uudestaan ja kokevat saavansa jotain uutta ja erilaista, vanhojen tuntikonseptien rinnalle. Bailamama sopii aivan kaikille, vasta- alkajista edistyneisiin. Hienoa on ollut huomata, miten ns." konkarijumppaajatkin" ovat löytäneet tunnin, kovatempoisten rääkkitreenien rinnalle. 

Koulutuksemme ensimmäinen päivä hurahti tosi nopeasti ja se keskittyikin Women-ohjelman läpikäymiseen ja iltapäivä päättyi aarrekartta- askartelutuokioon, jossa jokainen sai miettiä omia toiveitaan ja haaveitaan.

Vauvaperheiden hyvinvointikeskus on aivan ihana paikka. Se on hyvin kodinomainen ja sisustettu vaaleilla romanttisilla huonekaluilla. Pieni porukamme kotiutui sinne samantien ja pääsimme keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä hyvin syvällisitäkin asioista. Hotellille lähdettiin positiivisella ja tunnelmallisella fiiliksellä.

(c) Anu Mäkinen

Seuraavana aamuna heräiltiin hotellin vällyjen alta ja silmissä kiilui hotelliaamiainen vastaleivottuine sämpylöineen ja tuorepuristettuine mehuineen. Aivan mahtavaa !

(c) Anu Mäkinen

Vatsat pullollaan, suuntasimme taas kohti Herttoniemeä ja tällä kertaa kerrasta perille ;) Olihan tää jo kolmas kerta, kun sinne ajettiin.

Toinen päivä starttasi Feelings-ohjelman läpikäymisellä ja iltapäivällä päästiin rentoutumaan koko porukka, kun Emilia piti meille 30 min. rentoutusharjoituksen. Mä kyllä nukahdin, pakko tunnustaa. Taisi tulla rentoutuminen tarpeeseen.

Järkkäsin tytöille pikkuspesiaalin, kun kaivoin auton takakontista säkillisen kirpparivaatteita, jotka meni kuin kuumille kiville. Tytöillä oli vähän roudaamista junassa, kun laukut oli pullollaan uusia vaatteita.

Koulutuksissa käyminen on elinehto meidän alalla, jos halutaan kehittyä ja pysyä ajan hermoilla. Sen lisäksi se on todella virkistävää ja piristävää ja auttaa jaksamaan arjessa.

Meillä on usein tapana yhdistää työmatkoihin myös vapaa-ajan ohjelmaa ja tällä kertaa päätimme jäädä Helsinkiin vielä yhdeksi yöksi ja lähteä katsastamaan pääkaupungin hulinoita.

Saimme seuralaisetkin Tampereelta mukaan. Ensin kävimme shoppailemmassa, juotiin muutamat lattet Espan kahviloissa, sitten ihanat pihvit ravintolassa ja illan kruunasi, ah niin ihana Daniel Greg, James Bond, ja taivas putosi niskaamme.

(c) Anu Mäkinen

Aivan mahtava viikonloppu kaiken kaikkiaan ! Taas muistaa miksi sitä rakastaa tätä työtä !


Seuraavaa koulutusviikonloppua odotellen,
Anu

Venyy, venyy

Niinhän siinä sitten kävi, että kun tällainen pohjolan elvisthepelvis innostui zumbaamaan ja lanteitaan vatkaamaan – tietenkin täysillä ja liikaa – jumitti ensin selkä ja sitten lonkka. Selän kanssa vielä raahusti menemään, mutta kun jalka ei enää pitänyt ja kävely oli ahtisaarimaisen kepeää, tuli hätä. Mitä teen, kävely loppuu, juoksu loppuu, tanssi loppuu, jumppa loppuu?! Soitto luottofysioterapeutille ja ohjeena lonkankoukistajan venyttäminen. No kappas. Ja arvatkaapa millaisella apinanraivolla olen venytellyt! Siinä sivussa totesin, että lihashuolto on näköjään muutenkin jäänyt aika heikolle. Vai kuinka moni oikeasti venyttelee kotona tv:tä katsoessaan, lehteä lukiessaan, kotitöiden lomassa?

Kokemuksesta viisastuneena jaan muutaman hyvän lonkankoukistaja-, pakara- ja kylkivenytysvinkin. Krista hääri kameran takana ja ohjeisti.

Olkaapa hyvät! 

(c) Henriikka

(c) Henriikka

- Henriikka

Sama kaava

Se menee aina näin:

Kiire on kova. Tunti alkaa ihan just. Minuutti tai vähemmän ja KAIKKI tavarat hukassa! Puolipaniikkinen olotila kun levyt ei löydy. Mikrofonin tuulisuoja (siis se tupsumainen pehmopampula, joka laitetaan mikrofooniin) hukassa, ilman sitä ei voi ohjata. Täyspaniikki lähenee kun kiire kasvaa.

Seuraavassa hetkessä ollaankin jo salissa, tunti on käynnissä, mutta LEVY ON VÄÄRÄ. Apua. Nyt pitää soveltaa. Mieli komentaa itseään: ”keksi nyt hyvä nainen jotain, ei me voida koko tuntia kyykätä”. Aivot ei vain raksuta, yhtään ideaa ei tule mieleen, blackout kestää ikuisuuden.

Ja sitten, sitten se tapahtuu: Jumppaajat alkaa valua pois tunnilta, yksitellen tasaisena virtana...

... Ja sitten mä herään. Se oli siis vain uni, jälleen. Helpotus, jälleen.

Onneksi en tätä painajaista näe kovin usein, mutta silloin kun näen, se toistuu aina samanlaisena. Saatan joskus herätä kesken kaiken, jolloin en ehdi tuohon karmivimpaan blackout-kohtaan, mutta samat elementit toistuu: kiire, asiat hukassa, en muista mitä tulee seuraavaksi ja asiakkaat lähtee kesken tunnin pois. Alitajunta taitaa tässä minulle viestittää mitä eniten pelkään ;-) 

Onneksi unen mukaisesti ei ole ikinä vielä käynyt. Paitsi muistikatkokset, niitä kyllä tulee joskus. Mutta vaikka ne hetket tuntuvat ikuisuudelta, ne taitavat oikeasti kestää vain muutaman sekunnin.  

Oikeassa elämässä onneksi näin: 

Before...

... After :D 

Rauhallisempia unia toivotellen,

Suvi