Sivut

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Leidit Lontoossa - junior edition


Pääsiäisen aikaan ei lauantaina Leidissä poljettu spinningiä. Tämä johtui siitä, että molemmat spindeohjaajat rellestivät Lontoossa!

Viime talvena päätimme Sannan kanssa suht extempore, että pääsiäisenä lennetään Londoniin. Täytyihän extra-vapaat nyt jotenkin hyödyntää!

Leidit ovat ennenkin reissanneet Lontoossa porukalla ja haluttiin Sannan kanssa jatkaa tätä perinnettä.
Leidit ovat tunnetusti myös jämähtäneet Lontooseen lentojen takia vuonna 2010 ja vahingossa jatkettiin Sannan kanssa sitäkin perinnettä...

Antaa kuvien kertoa:


Kotona eräs oli näköjään sitä mieltä, että hän tulee mukaan... (c) Mona

Pääsimme kuitenkin matkaan ilman koiraa. Näin kauniina valkeni ensimmäinen päivä Lontoossa! (c) Mona
(c) Mona

Paikasta toiseen pääsi näppärästi kävellen ja samalla sai bongailla nähtävyyksiä. (c) Mona
But first, let me take a selfie! (c) Mona

Kaupoissa tehtiin tuhojamme. Pankkitili kiittää! (c) Mona
Green Park (c) Mona
Tässä taidettiin talsia Hyde Parkin ohi. Paljon oli Parkkeja! (c) Mona
Muistelokävelyllä. (c) Mona
Benihän se siellä! (c) Mona
Perinteinen puhelinkoppikuva! (c) Mona
...let me take another selfie! (c) Mona
Ja kyllähän me herkuteltiin! (c) Mona
Viimeisenä päivänä tekstiilikaksoset hyökkäsivät jälleen. (c) Mona
Tässä oltiin lentokenttäbussilla matkalla Standstedille ja luultiin, että muutaman tunnin päästä ollaan Suomessa... (c) Mona
...mutta eihän se sitten mennytkään ihan niinkuin elokuvissa. Tässä ollaan sitten Heathrowlla, 1400e köyhempänä (ei menny kaikki rahat cosmoihin, kalliit viimehetken lentoliput vei summasta osansa). 8h odottelu kentällä. Note to self: älä myöhästy lennolta!! (c) Mona
Plehat päähän ettei paniikki-itkusta turvonneet silmät näy, viel yks selfie, hyvää seuraa ja viintä -> kyllä se siitä! (c) Mona
Häshtäg onneksi meillä on toisemme, Häshtäg onneksi me ei oltu tällä reissulla yksin. (c) Mona

Aivan ihana reissu siis takana! Kommelluksilta ei vältytty (minkä taisivat kaikki jo etukäteen arvata, ei meitä ehkä turhaan kutsuta kauhukakaroiksi...), mutta asenne ratkaisee! Lontoo on ihana, Sanna on ihana ja koti/arkikin tuntui taas melko ihanalta, ainakin maanantai-tiistai välisenä yönä ;)

- Maailmanmatkaaja, Mona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti