Sivut

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

#jumppapeppujenkokoontumisajot Tampereella?

Viimeksi kun pääsin blogimme kirjoittajavuoroon, hehkutin Nike Blastia. Tukholman Nike Blastissa pääsimme Monan ja Anun kanssa kokemaan maailmanluokan jumppatapahtuman, jossa ei oltu säästelty minkään suhteen. Nyt kuukautta myöhemmin haluan hehkuttaa Turun NRJ Workoutia.

Aamun ekat kyykyt.

Tapahtuma oli huomattavasti vaatimattomampi, mutta tunnelmassa päästiin hyvinkin samoihin sfääreihin siinä kohtaa, kun lavalla alkoi Rähinä Treeni. Treenissä oli lavalla samaan aikaan käynnissä livekeikka sekä ryhmäliikuntatunnin ohjaus. Come on, mikä konsepti! Toimi kuin kahvi aamulla.


Rähinä Treeniä rytmitti Elastinen, Uniikki ja Brädi. 


Alkuvuoden mielettömien jumppawowjihaa- hetkien jälkeen on  mielessä vain pyörinyt ajatus, että voisiko Tampere joskus emännöidä jotain vastaavaa tapahtumaa. Ymmärrän, että pienestä pitäisi aloittaa. Mutta ensimmäiset askeleet voisi ottaa Leidissä? Mona ja allekirjoittanut olemme ainakin uhonneet, että meidän tuleva konseptitunti  "Ohjaaja is the DJ" (työnimi)  toteutuu.

Tuleeko teillä mieleen jotain hulluja ideoita, joita voisi kokeilla perinteisten tuntien mausteena? Ja kuinka moni teistä lähtisi Tampereen #jumppapeppujenkokoontumisajoihin, jos sellaiset järkättäisiin?

Terveisin Koutsi Rantane

2 kommenttia:

  1. No niitä sauhuja! Ja mä oon niin mukana tässä ilman niitäkin!

    VastaaPoista
  2. Muistaakseni olen tästä jo oman aiheeni ehdottanut ja edelleen odotan ko tuntia ;) T:Hiiri

    VastaaPoista