Sivut

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Miksi treenata LES MILLS BODYSTEP -tunnilla?

Siksi että siinä tulee hiki!

LesMills Bodystep -tunti on intensiivinen intervallitreeni, tiukkaa menoa 55 minuuttia, josta askellusta 45 min.

Mielenkiintoisempaa kuin lenkkeily.

Vauhdikas koreografia, mukaansatempaava musiikki ja tsemppaava ohjaaja saavat treenaajat ylittämään itsensä – minäkin kävisin, jollen jo ohjaisi ;)

Kunto kasvaa.

No taatusti! Myös lihaskunto, sillä askelluksen lomassa on lihaskunto-osuuksia.

Koordinaatio kehittyy.

Step-lauta asettaa omat haasteensa, tempo vaihtelee; lisäksi ohjaaja ohjaa peilikuvana, kuten muillakin Les Mills -konseptitunneilla.

Ottaa joitakin tunteja ennen kuin Bodystepistä pääsee jyvälle, mutta lupaan, että kaikki sekoilu on vaivan arvoista. :) Ohjelma pysyy samana kolme kuukautta, joten aikaa oppimiseen on enemmän kuin tarpeeksi. Samat tutut liikkeet ja askeleet löytyvät jokaisesta ohjelmasta, eri variaatioina tosin.

Lue lisää ja lyhemmin suomeksi Leidin sivuilta!

Huhhei mitä hikeä ja ah euforiaa! Bodystep-mallina Krista.

Miksi Sinä käyt Bodystepissä?


Tossut jalkaan ja steppaa itsesi tainnoksiin! Nähdään tunnilla!
- Henriikka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti