Helsingistä tuli ope workshoppia vetämään paikallisten Naisvoimistelijoiden kutsumana. Alkukesän kultainen aurinko läikitti liikuntasalin lakasta hilseilevää puupintaa, kun treenasimme koko viikonlopun sarjaa Diana Kingin Shy Guy -hittiin. Keskittymistä, opettelua, onnistumista.
”Tullaan kyllä uudestaankin, jos tää hip hop jatkuu”, tuumittiin kotiin pyöräillessämme. Elettiin 90-luvun alkua.
Kaikilla meillä on muistikuvia nöyryyttävistä liikuntahetkistä. Yläasteikäisenä ja puolitoista metrisenä olisin voinut käsikirjoittaa omistani komedian. Koripallo ei yllä koriin, lentopallo läsähtää keskelle verkkoa, maila huitoo ilmaa, pallo karkaa käsistä.
Onneksi on sitten näitä toisenlaisiakin kokemuksia: muistoja auringonläikittämistä hip hop -saleista ja Diana Kingistä. Kokemuksia, joilla on meihin elämänmittainen vaikutus, eikä niiden hankkiminen ole koskaan liian myöhäistä.
Tanssiessa ja jumpatessa mittatikuilla ja ajanottokelloilla ei ole mitään merkitystä: Mihin asti pallo lentää, tavoitatko rekkitangon, yllätkö verkon yli, ehditkö kotipesälle, kaadatko aidat mennessäsi, suksitko ladulla muiden tukkeena, nolaatko joukkueesi tyrimällä pallon omaan maaliin.
Se mihin yllät henkisesti, on paljon tärkeämpää. Teitpä mitä tahansa, tee se yhtä asenteella, kuin Diana King.
- Eeva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti