Sivut

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Työn suola


Välillä sitä miettii, mikä innostaa minua vuodesta toiseen tekemään tätä työtä. Pidän työstäni AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI (Niin paljon, että oli pakko laittaa isoilla kirjaimilla!), mutta oma kroppa ei ole aina samaa mieltä. Rasitusvammoja ja leikkauksia on mahtunut tähän 19 vuotta kestäneeseen ohjausuraani roppakaupalla.

Arvaatteko, mikä siis pitää minun motivaation korkealla vuodesta toiseen?

Ei, se ei ole halu käskeä sieltä lavalta muita huhkimaan (”Näyttäkääpä te, minä katselen”), vaikka eihän siinäkään mitään vikaa ole = ). Tai se, että saa katsella itseään peilistä päivästä toiseen (Juu, ei todellakaan..). Eikä edes se, että saa itse samalla treeniä (Vaikka se on kyllä tämän työn yksi plussapuoli!).

Tietysti tanssiminen ja jumppaaminen on minulle tärkeää ja saan siitä todella hyvät fiilikset, mutta se ei ole sekään! Yhtä hyvin voisin tanssia tai jumpata asiakkaana.


Ihanat naiset pikkujoulufiiliksissä (c) Petra Kurikka

Se, mikä pitää minut liikkeessä vuodesta toiseen olette TE. Kaikki ihanat työkaverit, joita parempia ei voi toivoa ja te ihanat asiakkaat! Se, että tunnilla on mielettömän leppoisa ilmapiiri. Se, että välillä taas on meininki katossa ja hirmuinen vauhti päällä. Se, että saa maanantaiaamuna asiakkaalta yllätyksenä muffinin. Se, että töihin on aina mahtavaa tulla, koska sieltä löytyy niin loistavia tyyppejä. Se, että voi höpötellä teidän kaikkien kanssa tiskillä niitä näitä.

Se on minun työni suola.

Petra




2 kommenttia:

  1. Hyvä Petra !! niin se menee..ihanat ystävät ja asiakkaat ja jumppapumppaa..sopivasti sekaisin <3 terkuin, Riiuli :)

    VastaaPoista